Visuaalisen viestinnän kumppani

Viestinnän määrä vain kasvaa. Valtaosa siitä on visuaalista viestintää. Kuinka sinä varmistat viestisi perillemenon?

Luon vaikuttavia esityksiä ja toimivia esityspohjia – lisäksi koulutan aiheesta

Esitysprojektin tavoitteena on, että esityksen viestit, visuaalisuus ja toiminnallisuus kulkevat käsi kädessä. Suurempi tavoite on tukea esitykselle asetettua tavoitetta, esimerkiksi myyntiesityksen avulla herätetään asiakkaan mielenkiinto ja saadaan hänet näkemään, kuinka kannattavaa yhteistyö kanssanne olisi. Strategiaesityksellä, sen sijaan, haetaan työntekijöiden sitoutumista yhteiseen asiaan. Mikä on sinun tärkeä edistettävä asia? Ole yhteydessä ja luodaan sitä tukeva esitys!

ESITYKSET

Esityksen rakenteen sekä tärkeimpien viestien suunnittelu ja räätälöiminen oikealle yleisölle. Esityksen visuaalinen suunnittelu brändin mukaisesti, konseptien visualisointi ja kuvitus.

ESITYSPOHJAT

Uusi esityspohja tai vanhan kehittäminen. PowerPoint, Keynote tai Google Slides.

KOULUTUKSET

Koulutus pienelle tai suurelle ryhmälle, livenä, etänä, tai tallenteena. Kysy valmiista konseptista tai kerro, millaisen räätälöidyn koulutuksen tarvitsette.

Suunnittelen myös muita brändinmukaisia visuaalisia töitä eri tarkoituksiin

Tarjolla pilottiprojekteja vuodelle 2026 seuraavista palveluista:

ESITTEIDEN TAITTO

INFOGRAFIIKKA


KUVITUS

Mikro- ja yksinyrittäjille tarjoan lisäksi

Tarjoan mikro- ja yksinyrittäjille palveluita brändi-ilmeen luomiseksi tai päivittämiseksi. Luon yrityksellesi teksilogo ja halutessasi myös liikemerkin. Suunnittelen typografian, joka toimii esityksisäsi ja nettisivullasi. Luon myös kattavan väripaletin, joka toimii oikeissa yhteyksissä. Vuonna 2026 teen pilottiprojekteja. Ole yhteydessä ja jutellaan asiasta lisää!

TEKSTILOGO

TYPOGRAFIA

BRÄNDIVÄRIT

Asiakkaat kiittävät tunnelmasta, tehokkaista toimintatavoista sekä työn lopputuloksesta

"Vehon laajentuessa toimimaan viidessä maassa käynnistimme vuonna 2021 merkittävän brändiharmonisointihankkeen. Sisäisten ja ulkoisten esitysmateriaalien uudistaminen ja yhdenmukaistaminen oli yksi tämän kokonaisuuden tärkeimpiä kohtia. Halusimme uuden esitysilmeen viestivän meidän ihmisläheisyyttä, sitoutumista vastuulliseen toimintaan sekä linkkiä Mercedes-Benzin liiketoimintaan.

Käännyimme Pauliinan puoleen, kun tarvitsimme uuden PowerPoint-pohjan ja sen pohjalta käyttövalmiin Suomen liiketoimintojen yleisesittelyn sekä koulutusvideon uuden pohjan käyttöön.

Lopputulos oli erinomainen, ja saimme onnistuneet pohjat. Visuaalisuus ja toiminnallisuus kulkevat nyt uusissa pohjissa hyvin käsi kädessä, ja ilme on raikastunut merkittävästi. Yhteistyö Pauliinan kanssa oli kaikin puolin ammattitaitoista, joustavaa ja vieläpä kivaa."

Janne Hällfors, Group Marketing Director, Veho, 2022

"Teimme yhteistyötä koko syksyn ajan ja uudistimme noin 15 Fortum Business Technology -funktion sisäistä esitystä, joista moni toimii nyt esityspohjana tulevissa vastaavissa tilaisuuksissa. Pauliina visualisoi konsepteja ja huolehti Fortumin ilmeen toteutumisesta johdonmukaisesti läpi erilaisten esitysten. Pauliina reagoi nopeasti tarpeisiimme ja olemme erittäin tyytyväisiä työn tulokseen."

Kirsi Heikura

Head of Operational Excellence

Business Technology, Fortum Oyj

2020

"Uudistimme MTV:n yritysesityksen sisällön ja ulkoasun. Saimme raikasta uutta näkemystä pysyen kuitenkin uskollisena brändillemme. Pauliina antoi projektille selkeän suunnitelman ja aikataulun heti tarjouksessaan ja etenimme ripeästi sen mukaisesti. Lisäksi Pauliina käänsi esityksen englanniksi muistiinpanoineen. Yhteistyö oli sujuvaa ja olemme tyytyväisiä lopputulokseen."

Tea Siikonen

Head of Communications

MTV Oy

2021, 2023

"Pauliina suunnitteli meille ppt-pohjat ja uudisti myös yritysesittelymme. Uusista pohjista järjestettiin myös koulutus organisaatiolle. Olemme tyytyväisiä niin lopputulokseen kuin yhteistyön sujumiseenkin!"

Elina Norrena

Viestintäpäällikkö

Kaupunkiliikenne Oy

2025

Kokemusta eri toimialoilta, pienistä suuriin yrityksiin, yhdistyksiin ja yksinyrittäjille

Jätä yhteydenottopyyntö tai varaa videopuhelu

Vaikuta visuaalisella viestillä